Vantaan kaupunki Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyo

maanantai 29. syyskuuta 2014

Kaupunkikehitysjohtajan Vantaa: Lapset, asiantuntijapalvelut ja keskustan kehitys


































Juha Kostiainen on Tampereen yliopiston dosentti ja YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja.

Kaupungistumisen ja osaamispohjaisen talouden kehittymisen myötä Suomeen on syntymässä neljä vyöhykkeistä työssäkäyntialuetta. Etelä-Suomi on suurin näistä ja se muodostuu karkeasti ottaen Turku-Tampere-Lahti-Porvoo –kehän sisäpuolelle jäävästä alueesta. Kun kaupunkien sisäiset ja kaupunkien väliset joukkoliikenneyhteydet kehittyvät ja kun asiantuntijatyö muuttuu yhä mobiilimmaksi, työmarkkinat ovat saavutettavissa mistä tahansa. Kahdelle harvinaisemmankin ammatin osaajalle alue tarjoaa kiinnostavia uravaihtoehtoja ja yrityksille monipuolisen osaajapoolin.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kaupunkikehittäjän Vantaa on tulevaisuuden kaupunki


























Antti Pirhonen on sekä suunnittelu- että rakennusalalla laajasti toiminut kaupunkikehittäjä.

Terveiset Espoosta! Minulle Vantaa on aina ollut dynaaminen tulevaisuuden kaupunki johon tutustuin paremmin Marja-Vantaan yleiskaavallisen pohjoismaisen aatekilpailua järjestettäessä vuonna 1992. Olin nuori kaupunkisuunnittelutaustainen SAFAn kilpailusihteeri ja sain näköalapaikalta (parhaimmillaan ravintola Savoy) seurata tuolloisen Vantaan kaupunkipolitiikan kiharia kiemuroita, joista kehkeytyi kilpailullekin ohjelma. Konkreettinen tulos yleiskaavallisesta kilpailusta jäi odotetun laihaksi. Prosessi itsessään kokosi ajatuksia ja määritteli tavoitteita jota toimivat suuntaviittoina sittemmin pidetyille uusille kilpailuille ja laadituille suunnitelmille joiden pohjalta Kivistön aluetta parhaillaan toteutetaan.