Andreas Koivisto on salibandya harrastava arkeologi, joka työskentelee Vantaan kaupunginmuseolla. Kuva Hakkilan kivisillalta, taustalla Keravanjoki.
Tikkurilan itäpuolella Keravanjoen ylittävä Hakkilan
kivisilta on hyvin kerroksellinen ja merkittävä paikka sekä itselleni että
Vantaalle. Sen lisäksi, että sen ympärillä on pyörinyt iso osa elämästäni,
siinä kuvastuu hyvin myös Vantaan pitkä ja monipuolinen historia.
Olen syntynyt heti sillan länsipuolella olevissa
kerrostaloissa Satomäessä. Sieltä muutettiin joen toiselle puolelle
Maarinkunnaalle. Myöhemmin muutettiin Tikkurilantien toiselle puolelle,
Kunnaantielle, isovanhempieni viereen rakennettuun omakotitaloon. Kaikki nämä
paikat sijaitsevat Hakkilan kivisillan välittömässä läheisyydessä.
Pienenä olin paljon isovanhempieni luona hoidossa. Silloin
talon vieressä sillan kupeessa ei ollut rivitaloja kuten tänään, vaan
peltotilkku, jota kynnettiin aina keväisin ja syksyisin. Vaari oli kyntöjen
yhteydessä kerännyt pelloilta laatikoittain saviastianpaloja, joita oli
lähettänyt eteenpäin Museovirastolle.
Jo hyvin varhaisessa vaiheessa opin tietämään miten
historiallisella paikalla mummolani oikein sijaitsee. Viereisestä pellosta
vaari löysi myös keinon saada minut pois jaloistaan pyörimästä, jos kävin liian
rasittavaksi. Hän lähetti minut pellolle etsimään ruukunsirpaleita tai piikiven
kappaleita, jotka olivat jälkiä paikalla eläneistä kivikautisista ihmisistä.
Isovanhempieni talo sijaitsi siis suoraan monta tuhatta vuotta vanhan
kivikautisen asumuksen päällä!
Pellolla viihdyin hyvin, etenkin kyntöjen jälkeen kun maa
oli käännetty ja toi aina uusia löytöjä esille. Välillä raahasin myös
kavereitani pellolle ja kyllä he kohteliaasti olivat mukanani vähän aikaa,
mutta samanlaisia kiksejä he eivät saaneet kuin minä. Minulla meni kylmät
väreet, kun havaitsin yhdessä ruukunpalasessa sormenjäljen ja ymmärsin miten
lähelle siinä pääsi tuhansien vuosien takaista ihmistä. Ruukunpalat tekivät minuun
niin ison vaikutuksen, että rupesin opiskelemaan alaa ja valmistuinkin lopulta
arkeologiksi.
Arkeologian opinnot avasivat Hakkilan kivisillan ympäristöä
entisestään. Opin rannansiirtymästä ja sain tietää alueen olleen aikaisemmin
merenrantaa. Sillalla on upea seistä ja tarkastella joenrantaa miettien kuinka
siinä joskus on avautunut merenlahti hiekkarantoineen ja muinaisine
asumuksineen. Jos katsoo tarkkaan, voi vanhoja rantavallejakin erottaa
nykymaastossakin.
Vantaa-Seuran puheenjohtajanakin toimiva Andreas Koivisto seuran syysretkellä vetämässä opastusta kivikautisten savi-idolien löytöpaikalla Hakkilan kivisillan vieressä. Yleisö on juuri saanut kuulla mikä on koproliitti.
Rupesin myös tutkimaan alueen uudempaa historiaa ja ymmärsin, että tie joka kulki sillan yli oli historiallinen Suuri Rantatie. Se oli kulkenut Turun ja Viipurin linnan välillä jo keskiajalla ja siitä oli kulkenut moni sotajoukko esimerkiksi isovihan ja pikkuvihan aikaan 1700-luvulla. Lisäksi sillan kupeessa oli ainakin 1700-luvun alussa sijainnut kestikievari, joka oli kestinnyt tiellä kulkeneita väsyneitä matkaajia. Kivisillan ja nykyisen Tikkurilantien autosillan välissä erottuvat myös penkereet, jotka ovat kuuluneet 1800-luvun lopun kivisiltaa edeltäneelle puusillalle.
Hakkilan kivisillalla seistessä voi nähdä Vantaan historian
vuosituhannet. Sillan ympärillä sijainnut kivikautinen asuinpaikka on viime
aikoina noussut taas otsikoihin, kun sieltä on Heurekan kaivausten yhteydessä
löytynyt useita savi-idoleita, joiden merkitykset askarruttavat tutkijoita.
Kivisillalle voi kuka tahansa pysähtyä hengähtämään. Koska silta on nykyään
kävelytienä voi siinä seistä rauhassa muutaman minuutin ja kuvitella mielessään
miten elämä on muuttunut vuosituhansien varrella ja kuinka ollaan päädytty
nykyisyyteen, jossa autot huristavat ohi ja ihmiset kävelevät koteihinsa kauppakasseja
kannellen.