Vantaan kaupunki Arkkitehtuuripoliittinen ohjelmatyo

torstai 19. maaliskuuta 2015

Intendentin Vantaa: Colours of MyyrYork



Maija Kasvinen toimii Vantaan taidemuseon vastaavana intendenttinä. Maijan mielestä taide kuuluu kaikille ja siksi kaikkialle.

Myyrmäen asemalla tuoksuu maali. Colleget ja haalarit ovat maalin täplittämiä, eikä ihme, sillä takana on monta viikkoa maalausta valtavalla työmaalla. 

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Suunnittelututkijan Vantaa on muutostarina



 





























 




Sari Hirvonen-Kantola toimii Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnassa tutkijatohtorina ja tutkimuskoordinaattorina. Kaupunkisuunnitteluhistoriikin kirjoittamisen jälkeen hän on palannut Vantaalle tarkastelemaan myös kaupunkisuunnittelun nykyisyyttä ja kaupunkikehittämisen tulevaisuutta.


Minä haluan tuon pestin. Tämä oli toinen kerta, kun minut valtasi vahva intuitio. Ensimmäisellä kerralla vaisto veti pohjoiseen opiskelemaan ja kolmannella valitsin elämänkumppanin. Nyt Vantaa etsi tekijää 50-vuotiaan kaupunkisuunnittelunsa historiikille1.

Sain avaimet kaikkiin kaupunkisuunnittelun arkistoihin ja työpisteen. Luin pari tuhatta suunnitelman selostusta ja tuhannen selvitystä. Haastattelin lähes kaikki, joiden nimet elivät vahvimmin asiakirjoissa tai jotka aloittivat uuden käänteen. Sytyttelin valoja viraston pimeille käytäville, ja sammutin jäljessäni. Tein selkoa kymmenistä tuhansista kilometreistäni; ne taisivat ylittää uskottavuuden rajat oululaisen verottajan silmissä.